Historia: Pellavamarkkinat ja Lammin markkinat


"Hämeen hikevissä hietapelloissa kasvoi maan parhaita pellavia ja maan keskeisimmäksi pellavapitäjäksi kehittyi Lammi, jossa pellavasta tuli erikoiskasvi jo silloin kun erikoistumisesta ei mitään tiedetty. Tampereella perustettiin 1861 pellavatehdas, joka rakennutti Iso-Lukkarin tilasta ostamalleen tontille pellavamakasiinin. Tässä muutama vuosi sitten puretussa nykyisellä kerrostaloalueella sijainneessa rakennuksessa tehtaan edustajat ostivat pellavia loka-marraskuun vaihteessa ja toisena päivänä joulukuun alussa. Loka-marraskuun ostopäivästä kehittyivät laajat Lammin pellavamarkkinat, joilla oli väkeä enemmän kuin Hämeenlinnan markkinoilla."

Lähde: Etelä-Suomen Sanomat 1971


Kuva: Keijo Kääriäinen 1971 Copyright: Lammin kunta

"Lammin Lions-klubi otti tehtäväkseen verestää vanhoja perinteitä Lammilla ja järjesti entisajan pellavamarkkinoita mukailevat kansanjuhlat. Kaikki voittovarat käytetään lyhentämättöminä paikkakunnan hyväntekeväisyyteen. Näistä markkinoista toivottiin tulevan vanhan tavan mukaiset lammilaisten ja naapurikuntien yhteiset kansanjuhlat ja sellaiset niistä myös tuli, vaikka säät eivät suosineetkaan suureen yritykseen lähteneitä. Vieraita odotettiin näihin kaksipäiväisiin juhliin noin 5000 kappaletta. Ensimmäisenä päivänä tuntui Lammi kuhisevan kuin muurahaispesä, eikä kukaan ehtinyt laskea vieraitten lukumäärää. Suurin osa tilaisuuksista oli maksuttomia."

Lähde: Hämeen Sanomat 1971



Kuva: Keijo Kääriäinen 1971, Copyright: Lammin kunta

Ensimmäiset Pellavamarkkinat järjestettiin 17.-18.7.1971, tällöin kävijämäärää ei saatu laskettua. Vuonna 1974 kävijöitä arvoitiin olleen 5400 ja pitkään arvio kävijämäärästä on ollut pyöreä 10 000. Pellavamarkkinat pidettiin Hakkalan koulujen ja liikuntakeskuksen rakennustöiden aikana Konnarin koululla, mutta vuodesta 2010 markkinat ovat pidetty perinteisellä paikallaan.

Nykyiset Pellavamarkkinat noudattavat pitkälti alkuperäistä kaavaa. Ohjelmassa ovat edelleen niin avajaiskulkue, kenttäpelit kuin taidenäyttelykin. Markkinat ovat tosin tiivistyneet kahdesta päivästä yhteen päivään ja bingo sekä iltajuhla ovat jääneet pois. Vuonna 1971 ohjelmaan kuuluneet Lammi-, Pellava- ja Sahtifilmi unohtuivat vuosien varrella, mutta Lammi-Seura on julkaissut ne dvd-levynä.

Lammin markkinat

Pellavamarkkinoiden juuret juontavat 1900-luvun alkupuolelle aikaan, jolloin Lammilla viljellyllä pellavalla käytiin kauppaa. Markkinoita kutsuttiin Lammin markkinoiksi.

"Säästöpankin rakentamaton tontti sekä monet pihat olivat täynnä markkinakojuja 1920 ja 1930 luvun pellavamarkkinoilla. 1930 luvun lopulla markkinat siirrettiin Turvan talon kentälle. Pellavanviljelijät myivät tuotteensa Pellavamakasiililla olleille ostajille ja saivat tilinsä. Paikkakunnalle tulleet kauppiaat pystyttivät telttansa markkina-alueelle ja yrittivät saada sitten mahdollisimman suuren osan pellavarahoista. Myynnissä oli vaatteita, jalkineita ja kaikenlaista rihkamaakin. Silakkanelikot tekivät hyvin kauppansa. Helppoheikit, tivolit ja onnenpyörät kuuluivat markkinakuvaan. Joskus surmankirnussa moottoripyörillä ajaneet surmanajajat toivat jännitystä markkinoille."

Teksti: Jaakko Rautavirta


"Pellavamakasiinissa oli markkinapäivänä Pellavatehtaan ostajia, jotka tarkastivat saapuvien kuormien laadun ja määrittelivät sen mukaan kunkin kuorman kilohinnan. Viljelijä sai hakea rahansa heti maksupaikasta ja ostot markkinoilta alkoivat. Pellavakuormia saapui makasiinille useita satoja. Jonotus saattoi alkaa jo edellisen päivän puolella ja hevoskärryjä tuli jonoon jatkuvasti koko yön. Aamun valjetessa kaikilla teillä oli yhtenäinen jono."

Teksti: Jaakko Rautavirta

Kuvat: Jaakko Rautavirran kokoelma

Lahjakortti