LC Lammi kustansi viidesosan Lammin pysäkkikatoksista

Osallistumalla Pellavamarkkinoille autat Leijonia tekemään hyvää. Markkinavieraat eivät ehkä tule ajatelleeksi, että ostamalla pääsylipun markkinoille, he tulevat samalla tehneeksi hyvän teon. LC Lammi käyttää kaiken markkinoista tulevan tuoton hyväntekeväisyyteen. Lähinnä tukea jaetaan paikallisesti muun muassa seuroille, yhdistyksille ja yksityishenkilöille. Yksi viime vuosien näkyvimmistä teoista ovat Valtatie 12:n varrelle toukokuussa 2019 asennetut pysäkkikatokset.

10.6.2019, LC Lammin lehdistötiedote, vapaa julkaistavaksi.

LC Lammi kustansi viidesosan Lammin pysäkkikatoksista.
Osallistumalla Pellavamarkkinoille autat Leijonia tekemään hyvää.

Vain viikko, ja jälleen koittaa Lammin suurin ja vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty kesätapahtuma, Pellavamarkkinat. Markkinavieraat saapuvat jälleen säässä kuin säässä tapaamaan tuttuja, tekemään perinteisiä markkinaostoksia, nauttimaan markkinaohjelmasta ja paikallisista herkuista sekä osallistumaan kenttäpeleihin. Monelle markkinoiden huipennus on tuopillinen lammilaista perinnejuomaa, Lammin sahtia.

Markkinavieraat eivät ehkä tule ajatelleeksi, että ostamalla kolmen euron pääsylipun markkinoille, he tulevat samalla tehneeksi hyvän teon. LC Lammi käyttää kaiken markkinoista mahdollisesti tulevan tuoton tekemällä paikallisesti hyviä tekoja. Viimeisin ja ehkä näkyvin teko hyvien tekojen sarjassa on Valtatie 12:n varrelle viikolla 23 asennetut pysäkkikatokset.

LC Lammia huudettiin keväällä 2018 paikallislehden yleisönosastossa apuun, kun pikavuoro toisensa jälkeen jätti Lammin linja-autoaseman pysäkin väliin ja liikenne siirtyi valtatien varteen. Pikavuoropysäkillä linja-autoa odoteltiin säiden armoilla. Yhdistys ryhtyi toukokuussa 2018 selvittämään asiaa.

"Aluksi selviteltiin mahdollisuuksia Tuuloksen mallin mukaisten katosten pystyttämiselle. Puisten katosten rakentamisesta luovuttiin, lähinnä niiden huoltotarpeen vuoksi. Lopulta päädyttiin tiedustelemaan valmiita alumiinista ja lasista rakennettuja katoksia, jotka täyttävät myös Liikenneviraston asettamat vaatimukset," LC presidentti Kari Kääriä kertoo.

Heti alusta saakka työtä tehtiin yhdessä Hämeenlinnan kaupungin kaupunkirakennejohtaja Tarja Majurin ja Jenni Sabelin kanssa.

"He olivatkin korvaamaton apu pysäkkikatoshankkeessa. Tarja Majuri toimi hankkeessa yhteyshenkilönä Ely-keskuksen suuntaan. Hän sai selvitettyä, että Ely-keskus suhtautuu katosten rakentamiseen myönteisesti. Hankkeen etenemiseksi vaadittiin Ely-keskukseen toimitettu vapaamuotoinen toteuttamissopimushakemus, josta ilmenivät yhteys-, paikka- ja teknisten tietojen ohella hankkeen aikataulu ja esitys hoitovastuista," Kääriä muistelee vuoden takaista lähtötilannetta.

Hakemuksen saatua Ely-keskuksen hyväksynnän, Hämeenlinnan kaupunki ja Uudenmaan Ely-keskus allekirjoittivat sopimuksen. Tämän jälkeen Hämeenlinnan kaupunki teki sopimuksen LC Lammin kanssa katosten hankkimisesta.

"Sopimuksen mukaan klubi hankki katokset, kaupunki asensi ne ja niiden hoitaminen ja huolto jää Ely-keskuksen vastuulle. Kaupunkirakenteessa oltiin tyytyväisiä siihen, että huolto jää Elylle ja kaupungille tuli ainoastaan asennuskustannukset," kertoo Kari Kääriä.

Pysäkkikatoksille valittiin tarkoituksella sopivan neutraali väri. Mitään ylimääräisiä koristeita niihin ei ole tulossa. Lupa on ainoastaan A4-kokoiselle kunniatauluille, joista tulee selviämään katosten rahoittajat.

"Kukka-amppelit olisivat kyllä kivannäköiset, mutta ne olisi siten laitettava omalla vastuulla," Kari Kääriä kertoo.

"Kokonainen vuosi siinä meni, että saatiin katokset valtatielle. Nyt voidaan huokaista, että homma on tehty ja odotellaan vaan laskua katosten toimittajalta," sanoo Kari Kääriä.

LC Lammin Pysäkkikatokset valtatielle -hanke:

  • kokonaiskustannukset 30 000 €, josta katosten osuus 21 300 €
  • Linnaseutu ry:n kautta 50 % rahoituksesta
  • Lammilaiset yritykset osallistuivat 30 % rahoitusosuudella. Mukaan lähtivät Lammin Betoni, POP-pankki Lammin Osuuspankki, Lammin ikkunat ja ovet, Lammin Säästöpankki, Perustava Elementti ja Rautanet Lammi.
  • LC Lammi rahoitusosuus 20 %.
  • Hämeenlinnan kaupunki kustansi katosten asentamisen ja pohjatyöt.

Lahjakortti