Pellavamarkkinat kiittää

Pellavamarkkinat kiittää

Pellavamarkkinat kiittää kaikkia osallisia erinomaisista markkinoista!

Suuret kiitokset kaikille markkinavieraille, myyjille, esiintyjille, yhteistyökumppaneille ja sponsoreillemme Rautanet Lammille ja Rintajoupin Autotalolle 15.6.2024 järjestetyistä 52. Lammin Pellavamarkkinoista. Me kaikki yhdessä teimme markkinoista esikuvansa mukaisen kansanjuhlan. Sekin asia, mihin meistä kukaan ei voi vaikuttaa eli sää oli kokolailla kohdillaan, mikä antoi hyvät puitteet kesäisen päivän viettoon ja vaikkapa vanhojen tuttujen kohtaamisiin. Väkeä olikin runsaasti, tarkempi arvio on vielä työn alla. Väkimäärä näkyi jonoina ruoanmyyntipaikoille ja tungoksena käytävillä eli ihan kunnollisena markkinatunnelmana. Poikkeuksellisen näyttävä teemaosasto Lammi 650 vuotta keskiaikamyyjineen ja työnäytöksineen antoi markkinoille uutta ilmettä. Monenmoista ohjelmaa oli tarjolla, samoin ostettavaa. Kävijämäärä oli noin 7000, missä reilu lisäys viime vuotiseen.

Uutiskuvassa poseeraavat hirrensyöksyssä palkitut. Hirrensyöksyn ja sahtimestaruuskilpailujen tulokset löytyvät valikosta otsikon Markkinaohjelma ja kävijäinfo alta. Sieltä löytyvät myös erilaisia palkintoja saaneet.

Vaikka tässä kohdassa monella takki on ehkä hieman tyhjä, onnistunut tapahtuma antaa meille järjestäjille uutta potkua seuraavaan vuoteen. Kiitokset vielä kaikille tavalla tai toisella mukana olleille! 

Seuraavat Pellavamarkkinat järjestetään la 14.6.2025 eli vanhaan tapaan "viikko ennen juhannusta". Nählään siellä!

Lahjakortti